Uudet akut lisäävät hajautetun aurinkosähkön tuotantoa ja laskevat energian hintaa

Aurinkosähkön aika alkoi maaliskuussa 1958. Tuolloin USA:n
ensimmäinen tekokuu, 1,5 kg painoinen Vanguard I ammuttiin
avaruuteen 0,1 watin aurinkokennoilla varustettuna. Satelliitti
on edelleen kiertoradallaan.

Ilman kehittynyttä akkutekniikkaa nykyinen älypuhelinten aikakausi olisi jäänyt toteutumatta. Monet meistä muistavat vielä, minkälaisia raahattavia kapistuksia ensimmäiset matkapuhelimet olivat. Akkutekniikan kehitys tulee muokkaamaan yhteiskuntaa myös laajemmin. Hybridi- ja sähköautoista kohistaan, niiden kauppa käy tosin vielä verkkaisesti.

Saksassa käytetään käsitettä Energiewende, energiakäännös. Liittotasavalta on siirtymässä energian tuotannossa uusiutuviin voimanlähteisiin ja myös energian jakeluverkoissa tulee isoja muutoksia. Meillä on Suomessa tähän asti puhuttu enimmäkseen tuulivoimasta ja biomassasta uusiutuvan energian lähteenä. No, varsinkin monet kesäasujat ovat havainneet kyllä, että aurinkopaneelit saattavat mökillä tuoda jo aika edullista mukavuutta lisää. Aurinkopaneelien hinnat ovat olleet jatkuvassa laskussa.

Uusiutuvan energian puolella akkutekniikan kehitys on aurinko- ja tuulienergian kohdalla seuraava iso kumous, jonka voi olettaa aika nopealla aikataululla muuttavan yrityksissä ja kotitalouksissa monia asioita. Deutsche Bankin analyytikon Vishal Shahin arvion mukaan aurinkopaneelijärjestelmien hinnat tulevat puolittumaan seuraavien viiden vuoden aikana .

Tekniikka on kehittynyt niin nopeasti sekä paneeleissa että niihin kiinnitetyssä tekniikassa, että monissa maissa aurinkosähkö on jo ilman julkisia tukitoimia 30 - 40 prosenttia edullisempaa kuin muut vähittäissähkön muodot. Yhteiskunnallisesti ja yksityistaloudellisesti kehityksen rinnalla oleellista on uuden akkutekniikan kehitys, jotta sähköä saataisiin myös silloin, kun aurinko ei paista ja tuulta ei ole tarpeeksi.

Noin vuosi sitten amerikkalaisen Teslan julkistama uusi kuluttajille kehittämä litium-ioniakku aurinkosähkön tallentamiseen herätti kansainvälisesti laajaa huomiota. Kuluneen vuoden aikana Tesla on saanut vastaansa kaksi merkittävää saksalaista kilpailijaa. Ensimmäisenä haasteen ehti esittää Dresdenissä päämajaansa pitävä Solarwatt "MyReserve" -ratkaisullaan ja pian tuli perässä Mercedes Benz omalla kotitalouksille suunnatulla akkumallistolla. Uusi mallisto on skaalautuva ratkaisu, jolla omien aurinkosähköpaneelien virtaa pystyy varastoimaan jopa 20 kWh:ta.

Tuollaisella puskurilla pyörittää jo kohtuullisen montaa sähkölaitetta vaikka vuorokauden - kaksi. Esimerkiksi ruuan säilytyksessä tyypillinen energian kulutus kotitalouksissa on 2 - 4 kWh:n luokkaa vuorokaudessa. Sähkölämmityksen ja käyttöveden lämmittämiseen tuo virtamäärä ei koko vuorokaudeksi riitä, mutta melkein kaikki muut sähköntarpeet sitten jo hoituvat tuosta akkuratkaisusta.

Mercedes-Benz on tullut aurinkosähkön kuluttajamarkkinoille
omalla tehokkaalla litiumioniakulla. 
Pienin Mersun "akuista" aurinkosähköjärjestelmään maksaa Saksassa noin 5000 euroa ja 20 kWh:n paristoratkaisun saa kaupasta noin 20.000 eurolla. Markkinoilta löytyy toki edullisempia akkuratkaisuja, mutta uudet litium-ioni akut tuovat uuden teholuokan aurinkosähkön mukavaan hyödyntämiseen.

Meillä aurinkosähköllä lienee jatkossa menestymisen mahdollisuuksia varsinkin eteläisessä Suomessa, jossa vuotuinen kokonaissäteilyn määrä on lähes samaa suuruusluokkaa kuin Pohjois-Saksassa. Meillä paras aika on kesällä, ja olemattominta sähkön kertyminen on joulukuusta tammikuun loppuun, jolloin aurinkoa ei juuri näy tai se on matalalla horisontissa. Aurinkosähkön yleistymistä tulee Suomessakin vauhdittamaan älykkään sähköverkon kehittyminen, jolloin kotitaloudet pystyvät helposti paitsi varastoimaan sähköä, myös tarjoamaan sitä myyntiin. Mercedes Benzin ratkaisumallissa yksi osa internetin avulla ohjattavaa sähköverkkoa on luonnollisesti oman sähkö- tai hybridiauton akun lataus nopeasti talon litiumioniakun avulla.