Verkkokauppa pilvessä on helppo juttu, jos et myy Suomeen

Kuluttajille suunnattuja verkkokauppoja tulee koko ajan lisää ja sähköisen kaupan luvut ovat nousussa. Jo vuosi sitten (vuonna 2012) kaksi kolmasosaa suomalaisista oli verkkokaupan asiakkaita. Pienen kielialueen maana kotimaisen verkkokaupan kasvu on kuitenkin kangerrellut Suomessa.

Suomalaiset ostavatkin mielellään ulkomailta, koska usein tavaran hinta ja jopa toimituskustannukset jäävät kotimaisia verkkokauppoja pienemmiksi. Isoilla toimittajilla kuten Amazonilla on Euroopassa useita verkkokauppoja, jotka toimittavat tavaran nopeasti ja edullisesti Suomeen. Samoin ruotsalaiset osaavat verkkokaupan. Suomalaiset tekevät neljäsosan (26 %) verkkokauppaostoksistaan ruotsalaisissa verkkokaupoissa kuten Adlibris.fi:ssä ja CDon.com:ssa. Ruotsalaiset taas ostivat 1 prosentilla suomalaisista verkkokaupoista! Jotakin pitäisi tehdä...

TNS Gallupin kyselyn mukaan 2012 verkko-ostoksia tehtiin meillä yli 10 miljardilla eurolla, tästä vähittäiskaupan osuus oli 3,3 miljardia euroa. Suurin osa verkko-ostoksista kohdistui matka- ja pääsylippujen sekä hotellimajoitusten hankintaan.

Tasokkaan kotimaisen verkkokaupan pystyttämiseen vaaditaan osaamista ja tekniikkaa, jota kyllä löytyy kotimaasta. Tähän saakka edullisin tapa pienyritykselle on ollut mennä "hyyryläiseksi" eli vuokralle esimerkiksi Kotisivukoneen verkkokauppaan. Vaativampaa monikielistä (myös suomi) pilviratkaisua tarjoaa virolainen Pipfrog. Pienyritys, joka tähtää kansainvälisille markkinoille löytää ehkä hinta-laatusuhteeltaan parhaan vaihtoehdon amerikkalaisen Shopifyn ratkaisusta - sen käyttö Suomessa on eräiden palautteiden mukaan kuitenkin hankalaa erityisesti kotimaisten verkkomaksujen puuttumisen takia.

Pieniä ja pienehköjä hyvin toimivia verkkokauppoja kaikilla kotimaisilla maksuliikenneominaisuuksilla rakennetaan Wordpressillä ja sen laajennuksilla kuten WooCommercen verkkokauppalisäosalla. Isompia verkkokaupparatkaisuja tarvitsevalle ohjelmistotalojen työkaluina niiden toteuttamisessa käytetään tuotteita kuten Magento, Intershop ja Drupal Commerce. Blogin pitäjän yritys Hypermedia Oy on päätynyt avoimen lähdekoodin Drupal Commercen käyttäjäksi sähköisen kaupankäynnin ratkaisujen toteuttamisessa. Ohjelmaa suosii sen moderni ohjelmistoarkkitehtuuri ja vahva kehittäjäyhteistö, joka on toteuttanut sillä jo lähes 30.000 verkkokauppaa.

Isot tuoteluettelot, järjestelmäintegraatio, veroprosentit ja toimituslogistiikka muuttuvat aika monimutkaiseksi nopeasti hiemankin isomman liiketoiminnan kokoisessa verkkokaupassa - oli se sitten B-to-C (kuluttajille) tai B-to-B (yritysten välistä) kauppaa. Kuten niin monessa muussakin sähköisen liiketoiminnan alueen kysymyksessä uusissa hankkeissa oleellisinta ei edelleenkään ole "do-it-yourself" mentaliteetti vaan hyvän suunnittelu- ja toteutustiimin valinta - ja tekniikka sitten sen perusteella.

Näin kannattaa menetellä pilvipalveluiden näennäisestä helppoudesta huolimatta - tai jatkaa omaa hanketta asiantuntijan kanssa e-commerce pilvipalvelua hyödyntäen. Verkkokaupan perustaminen on sen näennäisestä helppoudesta huolimatta lopulta aika haastava ja iso investointi, jos sillä aikoo tehdä aidosti tulosta. Ohjelmiston toteutus on vain pieni osa kokonaisuutta - varastot, hinnoittelu, logistiikka, markkinointi, liiketoimintakonseptin jatkuva hiominen jne. on myös huomioitava.

Nyrkkisääntö sähköisessä kaupankäynnissä taitaakin olla: sen minkä verkkokaupan perustamisen hinnassa säästää, sen liiketoiminnan kasvussa ja kannattavuudessa menettää.