Kohti luonnollista hakua ja tehokasta tekstintuotantoa puheen avulla

Kuten monet Android-puhelimen omistajat ovat jo ehtineet havaita, pystyy Googlen hakuja tekemään myös puhumalla. Hakua voi käyttää puhumalla muun muassa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Mutta mitä hakuun tulee seuraavaksi, ei ehkä ihan lähikuukausina, mutta lähivuosina?

Search Engine Land on poiminut Googlen tutkijan Jeff Deanin ajatuksia hakutoimintojen tulevista kehityssuunnista - ja ne ovat kunnianhimoisia. Läpäisevä ajatus on entisestään lisätä Google haun kykyä oppia itsenäisesti muokkaamaan ja ymmärtämään tietomassoja ja hakijoiden esittämien kyselyiden pohjimmaisia tarkoituksia.

Yritys keskittyy muun muassa puheentunnistuksen ja ennakoivan haun kehittämiseen, jotta hakukone ei pelkästään vastaisi oikein kysymyksiin, vaan pystyisi älykkäästi hoitamaan esimerkiksi monimutkaisen matkavarauksen hoitamisen. Jos käyttäjä esimerkiksi pyytäisi hakua varaamaan matkan Washington D.C.:hen, haku osaisi esittää tarvittavat täsmentävät kyselyt ja tehdä tarvittavat varaustoimet. Hakukoneesta tulee keskustelukumppani, joka osaa tehdä älykkäitä jatkokysymyksiä sen pohjalta, mitä olet aiemmin kysynyt.

Palataan tähän päivään.

Puhehaku toimii jo kohtuullisesti Google hakuikkunassa monissa päätelaitteissa - tai puheentunnistuksen historiaa ajatellen ei kohtuullisesti, vaan suorastaan upeasti. Hakujen kirjoittamiseen tottuneena moni varmaan kaipaisi kuitenkin hieman opastusta, miten haun saa toimimaan helposti puhelimessa tai PC:ssä. Tässä muutama vinkki:

PC:ssä:
Useimmissa uusissa kannettavissa PC:issä on sisäänrakennettu mikrofoni. Kun olet tarkistanut sen asetukset, mene Googlen hakusivulle Chrome-selaimella ja klikkaa hakuikkunassa olevaa mikrofonin symbolia. Näyttö vaihtuu ja kehoittaa sinua aloittamaan puhumisen. Esitä kysymys. Hakukone kuuntelee, muuttaa puheen tekstiksi ja hakee vastauksen samalla tapaan, kuin jos olisit esittänyt kysymyksen kirjoittamalla. Yksinkertaista!

Useimmissa pöytätietokoneissa käytetään erillistä mikrofonia, tästä Windows 7 -käyttäjille ohje mikrofonin kytkentään. Irtomikrofoneja saa pienellä rahalla isommista marketeista, kodintekniikka-alan erikoisliikkeistä ja vastaavista puhumattakaan.

Puhetta voi käyttää paitsi hakujen tekoon, myös itse muistiinpanoihin. Suomenkielen puheentunnistus toimii Chromessa mukavasti.

Voit tuottaa tekstiä puhumalla eri asiakirjoihin esimerkiksi DictaNoten avulla, siitä on saatavilla maksuton versio osoitteessa https://dictanote.co/ ja vuosihinnalla vajaa 10 euroa saa myös Pro-version käyttöönsä. Toimii siis Chrome-selaimella.

Android-puhelimessa:

Tarkista, mikä käyttöjärjestelmäversio sinulla on ja tarvittaessa lataa puhehaku (äänihaku) Play-myymälästä:
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.google.android.voicesearch&hl=fi

Android tukee paitsi puhumalla esitettyjä kysymyksiä, myös itse tekstin tuotantoa kun laadit sähköposteja, teet Google Docs -asiakirjoja tai lähetät SMS / WhatsApp -viestejä. Tekstiä syntyy sanelemalla nopeasti, nopeammin kuin kirjoittamalla. Ja sanellun tekstin joukkoon on helppo lyödä välillä virtuaalinäppiksellä pisteitä, pilkkuja ja vastaavia, joita sanelu ei ymmärrä.

Rohkaisen kokeilemaan, ainakin itsellä puheen tunnistus ja tekstiksi muunto toimii kuin tanssi! Käytössäni on Android 4.3.

Sanelu on hätkähdyttävän tehokas tapa kun istut autossa ja pitäisi tehdä nopeasti muistiinpanoja tai kirjoittaa
sähköposti - sen kuin sanelet ja kirjoitettua tekstiä syntyy pikavauhtia. Myös parempi virtuaalinäppis Swiftkey 4 on tässä avuksi, painamalla mikrofoni-symbolia siinä pidempään, saat näppiksen tuottamaan hyvää kirjoitettua suomea Google Drive -asiakirjoihin kännykkääsi puhumalla.