PC-sovellusten kehitys hiipuu - pilvisofta ja appsit ovat tulleet tilalle


PC-valmistajat ovat viime aikoina olleet allapäin, entisistä myyntiluvuista ollaan tultu alaspäin niin että soi. Ihmiset ostavat älypuhelimia ja tablet-tietokoneita ja yritykset uusivat PC-koneitaan nihkeästi. Vuoden ensimmäisenä kolmena kuukautena PC-myynti on pudonnut ennätysmäiset 11,4 prosenttia.

Markkinatutkimuslaitos IDC:n mukaan vuoden alkupuolella myytiin tablet-koneita jo 49,2 miljoonaa kappaletta, siis enemmän kuin PC-koneita. Älypuhelinten myynti on vielä jättimäisempää - ja jokainen älypuhelin on käytännössä tietokone.

Windows 8:n huonoa suunnittelua on pistetty monella taholla syylliseksi siihen, että PC:t eivät myy paremmin. Analyysi on minusta virheellinen. Windows 8 on oman kokemukseni mukaan tasokas softa, tosin käyttöliittymältään hankala seiskaan verrattuna. Tämä siltä kokemuspohjalta, että olen käyttänyt lähes kaikkia Windows-versioita aikoinaan ja  Windows 8 koneita (toinen menossa) päivittäin jo pitkään. Jo 1980-luvun MikroMikossa oli Windows.

Mutta PC myynnin ohuuteen on paljon tärkeämpiä, oleellisempia syitä. PC-myynti supistuu jatkossakin, vaikka uusi pian markkinoille tuleva Windows 8 -päivitys olisi kuinka hieno tahansa. Syyt ovat älypuhelimissa ja etenkin pilvilaskennan sovelluksissa. Kehittäjät ja muu maailma ovat vauhdilla siirtymässä "pilveen" - toki toivottavasti vain pilvilaskentaan perustuvien sovellusten kehittämisen ja käytön parissa...

Enää yhä harvempi tarvitsee uutta PC:tä.

Miksi uutta PC-konetta ei tarvita, jos nykyinen on muuten toimintakunnossa?

  1. Nykyisessä koneessa toimivat kaikki nykyiset sovellukset riittävän hyvin.
  2. Uusia lisää laskentatehoa vaativia kiinnostavia PC-sovelluksia ei ole tullut markinoille moneen vuoteen. Päivitykset haukotuttavat.
  3. Useimmissa PC:issä kiintolevytilaa ja laskentakapasiteettia on jo nyt liikaa todelliseen tarpeeseen. Suurin osa levytilasta on käyttämättä ja prosessori on riittävän nopea kaikkeen oleelliseen työskentelyyn melkein joka käyttäjällä. 
  4. Modernilla selaimella ja nopealla internet-yhteydellä pysty hoitamaan 90 prosenttia ja risat kaikesta tietojenkäsittelystä ilman mikroon erikseen ladattuja ohjelmia - ja yhä useampi on huomannut tämän mahdollisuuden. Kuten sen, että huomattavan edullisilla ja laadukkailla Google Appseilla pystyy tekemään lähes kaiken, mihin ennen vaadittiin arvokas Microsoft Office -paketti. Ja sellaista, mihin client-ohjelmat eivät yllä.
  5. Kaikki kiinnostavimmat uudet softat ja verkkopalvelut ovat joko selaimella toimivia juttuja (Chrome!) tai sitten ne pyörivät joko Androidissa tai Applen laitteissa. 
Red Hat, joka on tunnettu Linux-yritys, pääjohtaja Jim Whitehurst totesi kiinnostavasti InfoWorld-lehden haastattelussa viime viikolla:

"Työpöydästä (PC:n) on tulossa strategisesti yhä vähemmän ja vähemmän oleellinen, ja ainoa syy miksi se on edelleen oleellinen, ovat koko joukko raskaita vanhoja PC-pohjaisia (client) sovelluksia. Kukaan ei kirjoita nyt enää uutta raskasta PC-sovellusta. Kaikki mitä kirjoitetaan, ajetaan jossakin etäällä olevalla palvelimella ja välitetään HTML5 -muodossa tai Apps-sovelluksena puhelimessa tai jossakin laitteessa. Työpöytä ei vain enää ole strategisesti oleellinen."


Pilvilaskenta jyrää PC:t, Windows PC -käyttöjärjestelmän eri versiot ja myös täysin marginaaliset Linux Desktop -sovellusten markkinat. Sen sijaan palvelimissa tulevaisuus on Linuxin. Melkein kaikki suuret pilvilaskennan tarjoajat kuten Amazon, Google jne. ovat rakentaneet palvelukeskuksensa Linux-pohjaisiksi. Hollywoodin kaikki elokuvien erikoistehosteet lasketaan kymmenillä tuhansilla Linux-palvelinlaitteilla.

Myös Androidin alla on Linux, samoin vielä marginaalisesti myydyt Chromebook-laitteet toimivat Linuxin päällä. Linus Torvaldsin luomuksesta on tulossa tietojenkäsittelyn uuden aikakauden tärkein ohjelmisto!